Talous
Yhdistys tarvitsee toimintaansa varten rahaa. Jäsenmaksut ovat olleet alusta lähtien kiinteä yhdistyksen perustulo. Yhdistyksen pienen jäsenmäärän vuoksi jäsenmaksutulot eivät riitä läheskään kattamaan toimintakuluja varsinkin kun jäsenmaksu on haluttu pitää jatkuvasti niin pienenä ettei sen suuruus ole esteenä yhdistykseen kuulumiselle. Muina tulonlähteinä on ollut mm. jäsenistön järjestämät myyjäiset, yhdistyksen syyskokousten yhteydessä usein olleet arpajaiset, erilaiset lahjoitukset ja avustukset yrityksiltä, yksityishenkilöiltä ja muutamilta kaupungeilta, mainittakoon mm.Turku ja Vantaa.
Raha-automaattiyhdistykseltä on saatu toiminta-avustus vuodesta -95 lähtien, joka on parantanut huomattavasti yhdistyksen toimintaa.
Eero – 13. Elokuu 2006 – 1:26
