6 vuotiaan oi pojan reisi murtuma

Viimmeksi neljä vuotta sitten sääri murtumien takia ollut jalka kipsissä, muut murtumat on ollut selän nikama murtumia tai sormi/varvas ja poika saanut olla liikeessä viime vuodet. Yllättäen päiväkodissa sattui reisimurtuma törmäys tilanteen väistöstä kierteisellä liikeellä. Tämä murtuma on ehdottomasti pojan historian hankalin. Korjaus vaati kolme anestesiaa ja hoitavan lääkärin vaihdon johdosta vaihtui myös hoito suunnitelma. Reiteen laitettiin kaksi todella ohutta ydin naulaa mitkä ei kestä varausta ja lisäksi lantioalaraaja kipsi kuukaudeksi. Miksihän päädyttiin ydin nauloihin vaikka kipsi oli myös välttämätön? Milloin kannattaa vaatia naulat poistettavaksi? Kuulostaako hoito linja hyvältä, vai olisiko jotain mitä voisimme toivoa lisättävän tai muutettavan?
Ann-Sofie – 23. Elokuu 2009 – 21:10

Kipsihän on siis sitä

Kipsihän on siis sitä varten että paikat pysyy paranemisen ajan kohdallaan, ja naulat tukevat sitten luuta pidempäänkin. Ydinnauloja ei siis OI-tapauksissa yleensä poisteta ollenkaan... itsellänikin on reisiluissa ollut naulat jo yli 20 vuotta.
Eero – 24. Elokuu 2009 – 9:53

naulat

edelleen aleksin nimissä kirjottelee irma.

sen verran mieli teki kommentoida tuota naula ja kipsi yhdistelmää,että näin äidin näin näkökulmasta käsittely on helpompaa ja kivuttomampaa kun on tuo kipsi ja sitten kun se poistetaan tietää,että(tai ainakin haluaa uskoa)jotakin tukea on.

aleksilla naulat molemmista reisistä työntyi pois,eikä niitä sinne enää laitettu minun ja pojan päätöksellä.oli sekin sen verran kivulias homma.nyt on kulunut noin kolme vuotta ilman nauloja ja ns.hauraampi ja ohuempi reisi on vahvistunut mukavasti.päätös ei ollut helppo.

aleksi – 25. Elokuu 2009 – 11:57

Nauloilla on ikävä

Nauloilla on ikävä taipumus surkastuttaa luuta siitä naulan ympäriltä. Ittellänikin on vasen reisi about kadonnut kokonaan luunpäitten välistä... jos se joskus epästabiloituu jotenkin niin mitäkähän sillekin voi enää tehdä...
Eero – 25. Elokuu 2009 – 13:35